Nuohooja kävi viime perjantaina ja antoi siinä samalla muutaman vinkin tuon leivinuunin lämmitykseen. Sen lämmitys kun on meillä jäänyt vähän vähälle, kun ei mukamas tahtonut vetää ja tuuppasi savut aina sisälle. Nyt  palaa taas puu hienosti ja savutkin menee hormin kautta ulos(eikä ovista ja ikkunoista).

No nyt kun tuossa uunin vieressä taas viihtyy niin päätinpä tekaista  vanhan muovisen, puoliksi sulaneen puunkantokopan tilalle oikein kunnon laatikon polttopuille ja sytykkeille. Tähän pokkikseen ei haettu kaupasta yhtään materiaaleja vaan loota syntyi mm. vanhasta vuodesohvasta ja olohuoneen ylijäämäpaneeleista.

Runkopuut pätkitty & kasattu.

 

Paneelia sivuille ja höyläys rungon tasalle.

 

Laatikon jalat tein myös paneelista.

 

Viimeisenä tein eräänlaiset listat tuohon päälle rakoja peittämään. "Minkä mitta heittää, sen lista peittää." Vai miten se oli?

 

Siinäpä siis viikonlopun iltapuhteet. Valmishan tuo ei ole vaan vielä täytyisi tehdä kansi ja tietty pintakäsittely lopuksi. Saranat tuohon kanteen täytyy kyllä käydä ihan ostamassa, kun ei omista miljoonalaatikoista löytynyt mitään sovelluskelpoista.